- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tänään tavataan
teatterinjohtajat
Vova ja Juri
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tänään tavataan
teatterinjohtajat
Vova ja Juri
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ministerinkään
työelämä ei jousta
lapsen eduksi
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Terminaattori
päättäjänä estäisi
Japanilaiset haiku ja tanka ovat muotona kiinnostavia ja ryhdikkäitä, ne pitävät rupattelun loitolla.
Aktivoitumiseni blogosfäärissä on paljolti tarkoittanut sitä, että olen ryhtynyt kommentoimaan Helanesin haikuja omillani, kun hän on ensin tarjonnut aiheen. En tiedä mitä mieltä hän on tällaisesta, mutta perästä kuuluu.
Olen kyllä harkinnut että luon itselleni erillisen haikublogin ja lopetan Helanesin terrorisoimisen. Aluksi tietysti hankin hänen kauttaan ilmaista mainostilaa, niin kauan kuin ilkeän tai kielletään.
Haiku ja tanka ovat alun perin sisältäneet muitakin sääntöjä kuin tavujen määrän. Ensin mainittuun on kuulunut viittaus vuodenaikaan tai luontoon. Jälkimmäisessä on kuvailtu rakastavaisten kaipuuta.
Nykypäivänä japanilaista mittaa on houkuttavaa käyttää ajankohtaisten asioiden kommentointiin. Näin ovat tehneet Helanes blogihaikuillaan ja Mikko Setälä taloustankoillaan Hesarin sunnuntainumeroissa. Yksinkertaisimmillaan tällainen runo on vain tapahtumaselostus, uutistoisto, joka on muunnettu sovittuun tavumäärään. Parhaimmillaan se on aforistisesti siitetty sekasikiö, jossa rivien sisään on uponnut elähdyttävä oivallus tai paradoksi.
Yleensä haikuille ei anneta otsikkoa, mutta koska käytössä on vain 17 tavua (5-7-5), saattaa olla että puolen vuoden jälkeen ajankohtaisuus ei ilman sitä enää aukea.
Tässä tämän blogin ensimmäinen haiku, sen voi lukea otsikolla tai ilman:
KIVISTÖ
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Julkinen sana
langetti tuomionsa
ja kiistää syytteet
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Eipä se niin ollutkaan.
Ennala on taas ajankohtainen kun pari viikkoa sitten julkaistiin Tommi Liimatan toimittama lähes 700-sivuinen valikoima Ennalan tekstejä (Lasteni isä on veljeni ja muita lehtikirjoituksia, WSOY 2007). Tästä kulttuuriteosta ennalta tietämättä olin juuri ehtinyt lukea Osmo Lahdenperän kirjoittaman elämäkerran (Neron heikkoudet, Lehtimiehet 1978). Kirjan toisinaisesti pateettisesta sävystä huolimatta siitä piirtyi kuva ihan toisenlaisesta henkilöstä kuin olin siihen saakka käsittänyt. Ennalan omiin kirjoituksiin tutustuminen täsmensi vaikutelman.
Ennala oli puhdasverinen humanisti ja kansanvalistaja. Hän koki tehtäväkseen yhteiskunnan sairaalloisten tabujen murtamisen ja ihmisten vapauttamisen psykologisen vallankäytön ikeestä. Ennala sai virheellisesti likasankojournalistin leiman. Hänen teksteissään oli johdonmukainen pyrkimys moraalisuuteen sanan terveessä mielessä.
Ennala kuvasi taitavasti sukupuolisuuteen, uskontoon ja muihin arkoihin asioihin liittyviä psykomekanismeja. Freud oli tuttu vaikka ei häntä nimeltä tarvinnut mainita. Vanhoillinen kansanosa kiihotti itsensä mitä hurjimpiin verbaalisiin hävyttömyyksiin syyttäessään Ennalaa tapainturmeluksesta. Ei tämän tarvinnut kuin vaikkapa täysin asiallisesti valistaa naisia itsetyydytyksen vaarattomuudesta. Ennalan tekstien viihdearvoa lisäsivät hänen herkulliset vastauksensa näihin usein nimettömiin haukkumakirjeisiin.
Ennala esitti laajalevikkisesti näkemyksiä, joita siihen aikaan saattoi tavoittaa vain tieteellisistä julkaisuista. Kansalle oli tarjolla paljon tekohurskasta propagandaa. Ennala tuki murrosajan muutosvirtausta korostamalla yksilön itsemääräämisoikeutta seksin, hengellisyyden ja koko elämänsä suhteen. Naisen tarpeet olivat hänestä yhtä tärkeitä kuin miehenkin ja tällä tavoin Ennalaa voidaan pitää myös feminismin esitaistelijana.
Toivottavasti kykenen irrottautumaan edellisen kaltaisesta patetiasta edes pakeneviksi hetkiksi, jotta joku muukin voisi kokea blogini mielekkääksi tai jopa kommentoimisen arvoiseksi.